lauantai 9. marraskuuta 2013

Omaa linjaa etsimässä


Uuden blogin perustamisen jälkeen aloin miettimään, mitä haluaisin tämän olla. Halusin, että tämä blogi käsittelisi minua, minun ajatuksia, tekemisiäni ja muuta minulle tärkeistä asioista. Eli toisin sanoen haluaisin tämän olevan enemmänkin life style blogi. Kuitenkin päivityksiäni katsoessani huomaan, etten ole vielä lähelläkään sitä, mitä haluaisin olla. Olen käsitellyt eniten lolitaa (joka on toki minulle hyvin tärkeä aihe), mutta mietin, että haluanko keskittyä suurimmaksi osaksi vain siihen? Haluanko mainostaa blogini olevan lolita blogi vai haluanko blogin kertovan kokonaan minusta life style blogina? Tällä hetkellä blogi ei kerro todellakaan sitä, kuka minä olen.


Jotenkin pari vuotta bloganneena tyylin muuttaminen on hieman hankalaa (tosin suotavaa). Toisaalta mietin olenko tarpeeksi muuttumiskykyinen ja onko minusta edes ainesta kyseisenlaisen blogin pitämiseen. 

Tai ehkä minulla on vaan aloittelijan vaikeuksia. Yhtenä jarruttavana tekijänä voisin pitää kuvaamisen vaikeuteen (erityisesti asukuvissa). Kuvathan ovat erittäin tärkeässä roolissa, en minäkään halua katsoa pikselimössöhämärä kuvia. Tähän auttaisi kyllä hyvän kameran hankkiminen ja siirtyminen sisätiloista ulos kuvaamaan, mutta tällä hetkellä se ei ole minulla ajallisesti ja rahallisesti suotavaa. Lisäksi poikaystäväni ei ole innokas kuvaamaan, hän ei jaksa keskittyä siihen ja ottaa yleensä vain pari hassua kuvaa (eli valitse edes siedettävä surkeista kuvista). Koitan kyllä panostaa kuvien laatuun, mitä mieltä olette näistä muokkaamistani kukkakuvista? Onko laatu tarpeeksi hyvä?


Tällä hetkellä itseeni panostaminen on vähäistä, koska olen pääsääntöisesti vain kotona. Ja itseä varten ei jaksa aina panostaa. :S Toisin sanoen asukuvia kotona ei tule otettua, mutta koitan parantaa tilannetta. Uuden vuoden jälkeen pitäisi minun elämääni toivottavasti tulla muutosta, kun pitäisi oikeasti silloin hakea töihin ja ryhtyä aikuiseksi.


Vaikka bloggaan lähinnä omaksi iloksi (en hae mitään mainetta ja kunniaa tunnettuna blogina), ovat kuitenkin lukijat minulle tosi tärkeitä, sillä teillehän minä jaan elämääni. Tämän takia toivoisin, että luettuanne laitatte rehellisesti raksin tonne toiminto-kohtaan, jotta tiedän, mikä teitä kiinnostaa. Lisäksi voitte kertoa mielipiteitänne kommenteissa. Mitä mieltä olette blogin suuntauksesta, onko lolitablogi mielenkiintoisempi (silloin tällöin päivitettyinä, sillä pukeudun siihen about kerran kuukaudessa) vai haluatteko blogin muuttuvan enemmän life style blogiksi? Olenko tarpeeksi kiinnostava? Haluatteko kuulla esim näistä aiheista:
  • Pelaamisesta
  • Animesta
  • Nörtin kanssa elämisestä
  • Mielialavaihteluistani
  • Sohvaperunoimisesta (eli mitä tv- sarjoja katselen)
  • Musiikkipostauksia
  • Itse ottamia kuvia esim. ruuista, luonnosta ja pienistä yksityiskohdista ilman suurempia selittelyjä
  • Roolipelaaminen (et tällä hetkellä ajankohtainen, mutta toivottavasti tulevaisuudessa kyllä)
  • Meikki ja hiustutoja, vaikka ensimmäisessä olen vähän surkea
  • Video kuulumis postauksia (eli toisin sanoen selitän ihan puuta heinää videolla)
  • Idoli, wish list, inspiration, haaste postauksia


Seuraavana tavoitteenani on koitaa ottaa asukuvia arkipukeutumisestani, sillä haluaisin kehittyä siinäkin. 


Ensimmäisen kukkapuskan sain lahjaksi järjestettyäni Halloween juhlat eilen (juhlista jotain pientä ehkä myöhemmin), ruusukimppu on kuivattamia ruusujani ja viimeinen surkea kasvi on ainoa hoitokukkani.

4 kommenttia:

  1. Anime, tutoriaalit, kuulumisesi, viimeinen kohta

    VastaaPoista
  2. blogin aiheen muuttaminen tarkoituksellisesti on hankalaa (itse kokenu), mutta joskus se muuttuu ''vahingossa'' kun ei yritä (tämänkin kokenut :D), joten ehkä sinun kannattaa 'yrittää' kirjoittaa sellaisia asioita, ja etsiskellä sitä tyyliä (vaikka parin vuoden jälkeen se saattaa olla ehkä hieman hankalaa). Miusta nuo kaikki aiheet ovat mielenkiintoisia :3
    pää sääntö on, että pitää ottaa bloggaaminen rennosti, ei pakko pullana :D silloin lukijoille ei tule sellaista fiilistä ettei kirjoittajaa kiinosta muidengaan blogit tai se lukeeko kukaan tekstejä. Mutta siulla on kivan 'rento' tyyli kirjoittaa c:
    Nämä kuvat olivat todella hyviä ja laadukkaita c: sekä ihanna värikkäitä näin syksylle~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä suurin ongelmani on, että haahuilen tietynlaisen blogin perässä, vaikka en välttämättä sellaiseen ole vielä valmis tai en ole sen luontoinen ihminen ollenkaan. Pitää koittaa siis varovaisesti löytää oma tie. :) Ja tietysti fiiliksien mukaan kirjoitellaan, en jaksaisikaan pakkopullana kirjoittaa.

      Poista