maanantai 23. syyskuuta 2013

Would you like a cup of tea?

 Huutokaupasta hankittu uusi teeastiastoni:



 Jotain vanhempaa posliinia, mutta leimatonta. Oli silti saatava, koska saatiin halvalla ja se on kaunis.


Settiin siis kuului kannun lisäksi kuusi kuppia ja kuusi lautasta.


 Piti ottaa kuvia ilman salamaa ja salaman kanssa, jotta oikea väritys ja yksityiskohdat tulisivat esiin.


Ajatelin ottaa samalla kuvan kupinalusesta (joita on enemmän ja kanssa hankittu huutokaupasta) ja tarjoilulautasesta (joita löytyy vielä toinen samanlainen, mummon perintöä). Kummassakin on sama kuvio. Jotain ruotsalaista perua nämä.



Ikeasta kävin ostamassa pressopannun (siellä se oli nimellä teen-/kahvinkeitin). Mielestäni todella kätevä laite teen hauduttamiseen! Teelehdet saavat myllätä haudutuksen aikana vapaasti ja puhdistaminen on helppoa. Ajatus oli, että tarpeen tullen voin hauduttaa teeni tässä ja kaataa sitten kannuun. Yksinäni tietenkään en jaksa tehdä tätä, joten tulee kaadettua tuosta suoraan kuppiin.



Ja pieniä pohdintoja:
Olen miettinyt, miksi kaikki lolitat tuntuvat pitävän vain teestä? Onhan kahvikin oma hieno lajinsa: kokonaisia papuja ja hienoja erilaisia kahvilajikkeita. Eli kahviakin voi juoda hienostuneestikin. Itse harrastin vuosia sitten erilaisia erikoiskahveja, mutta se jäi pois, kun herkistyin liikaa kofeiinille. Joku hyvin paljon maitoa sisältä erikoiskahvi saattaa mennä vieläkin, mutta olin enemmän espressojen ja cappuccinojen fani. Tietysti teellä on hienostunut historia (mm. 1800 luvun kello viiden tee), jonka takia sen voi helposti yhdistää lolitamaiseksi tavaksi. Ja onhan tee paljon terveellisempääkin. Toisaalta on kahvillakin myös oma vaikuttava historiansa (mm. nimitetty kristinuskon nimikkojuomaksi) ja se saapui hippusen verran aiemmin eurooppaan, joten se on vaikuttanut melkein yhtä pitkään euroopassa kuin teekin. En tiedä johtuuko tämä teen juonnin yleistäminen vain suomalaiseen lolitakulttuuriin, jossa on kyllästytty perinteiseen suomalaiseen päivittäiseen kahvinjuontiin? Mielenkiintoinen aihe, jota tekisi mieli tutkia enemmän, mutta en salli sitä itselleni nyt, kun pitäisi tutkia opinnäytetyötä...

2 kommenttia:

  1. ehkä lolita ja tee liittyvät siihen, että pohjaltaan kummatkin ovat lähtöisin itäaasian maista? silleen et japanissa juotiin (juodaan?) enemmän teetä kuin kahvia ja näin~ mutta ihana teeastiasto n___n♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^^

      Voi olla, mutta eniten olen ehkä sitä mieltä että liisa ihmemaan tyyliset tea partyt on se ehkä olennaisin syy.

      Poista